Kesäaika alkaa ensi viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 31. maaliskuuta aamuyöllä kello 3.00.

Kesä- ja normaaliajan käyttö on yhtenäinen ja pysyvä käytäntö Euroopan unionissa. Suomessa siitä on säädetty asetuksella, joka perustuu EU:n direktiiviin.

Kelloja siirretään jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä nollameridiaanin ajan eli kansainvälisen normaaliajan mukaan. Samanaikaisuus on tärkeää erityisesti kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Päivät ovat aina maaliskuun ja lokakuun viimeinen sunnuntai.

Normaaliaikaan palataan sunnuntaina 27. lokakuuta, jolloin kellon viisareita käännetään tunti taaksepäin klo 4.00.

Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa vuodesta 1981 lähtien. Tätä ennen kesäaikaa oli kokeiltu vuonna 1942.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.