Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola

Palkansaajajärjestö Pardian mielestä hallituksen kehysriihen päätös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan sektoritutkimuksen rahoituksen vähentämisestä on vaarassa romuttaa korkeatasoisen työterveystutkimuksen Suomessa.

Kehysriihen päätös koskee Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL), Työterveyslaitosta, Säteilyturvakeskusta (STUK) ja Kansaneläkelaitoksen tutkimustoimintaa (Kela). Laitosten tutkimusrahoitusta vähennetään yhteensä 30 miljoonalla eurolla vuonna 2015. Tästä Työterveyslaitoksen osuus olisi noin kolmasosa.

– Toimintamäärärahojen leikkaukset eivät saa johtaa henkilöstön irtisanomisiin tai lomautuksiin, Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Työterveystutkimuksen merkitys työhyvinvoinnin ja jaksamisen edistämisessä suomalaisessa työelämässä on ensiarvoisen tärkeä.

– Korkeatasoinen työterveystutkimus pidentää myös omalta osaltaan suomalaisten työuria.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.