Oikeus erityiskorvattaviin lääkkeisiin oli vuoden 2012 lopussa joka neljännellä eli 1 294 000 suomalaisella.

Vaikean ja pitkäaikaisen narkolepsian lääkehoitoon on voitu vuoden 2012 alusta lähtien myöntää erityiskorvausoikeus. Vuoden 2012 lopussa tämä oikeus oli 96 henkilöllä. Heistä 16 oli alle 16-vuotiaita.

Yleisin erityiskorvaukseen oikeuttava sairaus oli krooninen verenpainetauti. Sen perusteella vuoden 2012 lopussa oli voimassa puoli miljoonaa lääkekorvausoikeutta. Toiseksi yleisin oli diabetes, 270 000 oikeutta ja kolmanneksi yleisin krooninen keuhkoastma, 243 000. Näiden kolmen sairauden korvausoikeuksien osuus oli puolet kaikista erityiskorvausoikeuksista.

Ylemmän erityiskorvausryhmän lääkeoikeuksien (kokonaan korvattavat) lukumäärä kasvoi 3 % edellisestä vuodenvaihteesta. Alemman korvausryhmän oikeuksien (korvaus 72 %) määrä taas pieneni prosentin verran.

Yleisimmissä sairauksissa suurimmat kasvuprosentit olivat diabeteksessa, MS-taudissa ja haiman vaikeassa kroonisessa vajaatoiminnassa.

Kun vuonna 2011 erityiskorvausoikeuksia alkoi 5,1 % enemmän kuin edellisenä vuonna, vuonna 2012 erityiskorvausoikeuksia puolestaan alkoi 9,2 % vähemmän kuin vuonna 2011.

Kahden korvausoikeuden yhdistelmistä tavallisin oli verenpainetauti ja diabetes. Kaksi muuta yleisintä yhdistelmää olivat sepelvaltimotauti ja sepelvaltimotautiin liittyvä rasva-aineenvaihdunnan häiriö sekä verenpainetauti ja astma.

Kuoleman vuoksi vuonna 2012 päättyi 84 700 erityiskorvausoikeutta. Näin päättyneitä oikeuksia oli kroonisessa sydämen vajaatoiminnassa, kroonisessa sepelvaltimotaudissa, kroonisessa verenpainetaudissa ja kihdissä huomattavasti enemmän kuin alkaneita oikeuksia.

Lue lisää tilastokatsauksesta (pdf)

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.