Kaksi tyttöä saavutti 16-vuoden iän ja he päättivät juhlia kavereiden kanssa. Juhlapäiväksi valittiin perjantai. Äiti vuokrasi tytöille mökin, kun puhe oli vain limu ja shipsitarjoilusta. Paikalle piti tulla tyttöjen kavereita.

Kutsua levitettiin facebookissa ja homma vähän laajeni. Paikalle kertyi n. 60 nuorta. Juhlinta ei ollut pelkän limun varassa ja poliisi kutsuttiin paikalle, kun mölyä levisi ilmoille.

Paikalla olleiden poliisien mukaan mökissä ei ollut mikään maailmanlopun meininki, mutta alaikäisiä ja alkoholia oli päätynyt samaan paikkaan. Päihtymysasteet vaihtelivat.

Onneksi kukaan ei ollut keksinyt aloittaa hölmöilyjä, joten paikat olivat ehjät. Joskus nämä riistäytyvät rikkomisvimmaan. Poliisi laittoi bileet päätökseen ja lapsukaiset hoideltiin koteihinsa. Tätä juopottelua selvitellään vielä ainakin sosiaalitoimessa.

Vanhempien kannattaisi pysyä edes hiukan hereillä, mitä puuhaillaan naamakirjassa ja minkälaisia ovat viikonlopun limujuhlat. Älkää ulkoistako välittämistä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.