Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry haastaa suomalaiset aikuiset kaksinkertaiseen vappuvastuuseen. Vastuu ulottuu päihdehaitoista keskustelemisesta lasten ja nuorten kanssa omaan vastuulliseen alkoholinkäyttöön heidän seurassaan.

-Nuoria ei tarvitse aina miellyttää, paljon tärkeämpää on asettaa heille rajoja. Rajojen asettamista ja samalla vastuullista vanhemmuutta on se, ettei nuorille tarjota tai välitetä alkoholia suurinakaan juhlapäivinä, muistuttaa johtaja Kristiina HannulaEHYT ry:stä. – Jokainen meistä rakentaa suomalaista päihdekulttuuria päivittäisillä valinnoillaan. Tänäkin vappuna moni lapsi ja nuori seuraa vanhempien juhlintaa. Minkälaisen mallin sinä annat noille tarkkaavaisille silmäpareille, kysyy Hannula.

Puhu nuorten kanssa päihteistä, kannabiksestakin

Vapun alla EHYT ry muistuttaa, että nuorista välittämistä on se, että kiihkottomasti keskustellaan heidän kanssaan päihteiden käytön todellisuudesta. Tupakan ja alkoholin lisäksi olisi otettava rohkeasti esiin myös kannabis, vaikka se aikuisesta saattaa tuntua pelottavaltakin. EHYT ry:n kouluvierailujen yhteydessä HUBU®-menetelmällä tehdyt kyselyt kertovat, että 54 prosentilla 9-luokkalaisista on kaveri, joka on kokeillut kannabista. 40 prosentille 9-luokkaisista on tarjottu huumeita. Jopa 27 prosenttia huumeiden tarjoajista on ollut tuttu. Päihteiden käytön seurauksena kielteisten terveysvaikutusten lisäksi myös onnettomuusriski kasvaa.

Apua päihdeteemoihin neuvontapuhelimesta sekä Mobiilivinkistä®.

EHYT ry:n palvelut tukevat myös vappuna. Mobiilivinkistä saa anonyyminä tietoa päihteisiin liittyviin kysymyksiin ja neuvontapuhelin päivystää ympäri vuorokauden. Mobiilivinkki® on automaattinen tekstiviestipalvelu. Se toimii kellon ympäri joka päivä. Palvelu on maksuton ja anonyymi.

Lähettämällä hakusanan numeroon 18182 saa hetken kuluttua tietoa kysymästään aiheesta. Palvelusta löytyy tietoa huumaus- ja lääkeaineista, pistämisestä ja käyttämisestä, lastensuojelusta, taudeista ja sairauksista, seksuaaliterveydestä sekä sosiaali- ja terveyspalveluista.

Neuvontapuhelin vastaa ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä ja tarjoaa ammattiapua ja tukea päihteisiin ja huumeisiin liittyvissä kysymyksissä. Numero on 0800 900 45. Palvelu on anonyymi ja maksuton vuorokauden jokaisena tuntina. Puheluja ei nauhoiteta. Palvelu toteutetaan yhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa. www.paihdeneuvonta.fi

Lisätietoja: www.mobiiliapu.fi

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.