Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Pelastusylijohtaja Pentti Partanen jää eläkkeelle 1.10.2013. Pentti Partanen on toiminut sisäministeriön pelastusylijohtajana vuodesta 1991 lähtien.

Partasella on takanaan pitkä ura pelastushallinnon tehtävissä sekä humanitaarisissa ja pelastustoimen kansainvälisissä tehtävissä. Sisäministeriön palvelukseen hän tuli vuonna 1974. Sitä ennen hän oli Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja.

Partanen on lisäksi työskennellyt Kansainvälisen Punaisen Ristin edustajana Bangladeshissa 1977–1978 ja Saudi-Arabian pelastushallinnossa neuvonantajana 1985–1986. Vuosina 1989–1991 Partanen toimi Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen osaston johtajana.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.