mm Kauppakeskus Jumbo on avoinna Helluntaina

Kaupat ovat pääosin kiinni ensi sunnuntaina. Poikkeusluvalla auki voivat olla kuitenkin Vantaan Jumbon ja Tampereen keskustan kaupat. Myös pienet päivittäistavarakaupat ja kioskit voivat pitää ovensa auki.

Sunnuntaina vietettävä helluntai tuo jälleen poikkeuksia kauppojen aukioloon, sillä kauppojen aukioloa säätelevän lain mukaan kaupat on pidettävä kiinni kirkollisina pyhinä.

Aluehallintovirastot ovat kuitenkin myöntäneet poikkeusluvan Tampereen keskustan kaupoille ja Vantaalle kauppakeskus Jumboon sekä Flamingoon.

Tampereella on käynnissä Tunne Tampere -kaupunkitapahtuma, mistä syystä kaupoille on myönnetty lupa aukioloon myös samalle ajalle osuvalle helluntaille. Tampereella vähittäiskaupat voivat olla auki puolesta päivästä iltakuuteen alueella Kalevan puistotie–Mustalahdenkatu ja Kekkosentie–Tampereen valtatie.

Pääkaupunkiseudulle poikkeuslupa heltisi ainoastaan Vantaalla sijaitsevaan kauppakeskus Jumboon ja Flamingoon.

Helluntaille poikkeuslupaa haettiin pääkaupunkiseudun lisäksi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueille, mutta lupaa näille alueille ei myönnetty.

Kauppojen aukioloa säätelevä laki ei kuitenkaan koske alle sadan neliön ruokakauppoja, kioskeja, kukkakauppoja, huoltamoita ja huoltamoiden enintään 400 neliön päivittäistavaramyymälöitä eikä joitakin haja-asutusalueiden suuryksiköitä. Näiden aukiolo on vapaata. Myös esimerkiksi Helsingissä Kampin kauppakeskuksen ja asematunnelin ruokakaupat palvelevat myös pyhinä.

Helluntaiksi myönnetyt poikkeusluvat

Tampere: Kalevan puistotie – Mustalahdenkatu (itä-länsisuunta) ja Kekkosentie – Tampereen valtatie / Eteläpuisto (pohjois-eteläsuunta) 12–18
Vantaa: kauppakeskus Jumbo ja Flamingo 12–18

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.