Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ja kehitysministeri Heidi Hautala matkustavat Sambiaan ja Tansaniaan 20.-25. toukokuuta. Ensimmäiselle kaupan ja kehityksen yhteismatkalle osallistuu myös yrityksistä ja kansalaisjärjestöistä koostuva delegaatio, jonka on koonnut Finpro.

“Sekä kehitysyhteistyöllä että kaupalla on tärkeä rooli näissä maissa. On aika katsoa asioita uusin silmin, ja tämä uudentyyppinen yhteismatka on siihen hyvä mahdollisuus. On hyvä, jos yrityksemme pääsevät mukaan kasvaville markkinoilla – ja samalla tukevat maan kehitystä. Matka toivottavasti innostaa myös yrityksiä ja järjestöjä syventämään yhteistyötään”, kehitysministeri Heidi Hautala sanoo.

Sambia ja Tansania ovat maailman nopeimmin kasvavia talouksia mutta silti köyhiä kehitysmaita. Suomen kauppa maiden kanssa on vielä vähäistä mutta kasvussa etenkin Sambian osalta.

Suomen kehitysyhteistyössä maiden kanssa painotetaan luonnonvarojen hyvää hallintaa sekä avoimuuden ja tasa-arvoisen kehityksen aikaansaamista. Suomalaisille on syntynyt laajat yhteistyösuhteet maissa muun muassa maa- ja metsätaloudessa, geologisessa tutkimuksessa, meteorologiassa, koulutuksessa, julkishallinnon kehittämisessä sekä tieteessä, teknologiassa ja innovaatioissa. Matkan aikana onkin tarkoitus kartoittaa kaupan mahdollisuuksia erityisesti luonnonvara- ja ICT-sektoreilla, esitellä suomalaista osaamista ja saada realistinen kuva liiketoimintaympäristöstä.

“Kauppa on yksi tehokkaimpia keinoja tukea köyhiä maita. Maihin syntyy työpaikkoja, jos tuotannolliseen toimintaan investoidaan. Tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja samalla vahvistaa suomalaisten yritysten asemia maailmalla”, eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb arvioi.

Ministerit Hautala ja Stubb tapaavat molemmissa maissa ministerikollegoitaan yhdessä valtuuskunnan jäsenten kanssa ja puhuvat seminaareissa. Vienninedistämisosuus on rakennettu yritysten ja järjestöjen kiinnostuksen mukaisesti.

Matkalle osallistuva valtuuskunta (osa mukana vain toisessa maassa): Cathodex, Cyrr Group, Digita, Emerald Growth Innovation, Festo, Finnish Water Forum, Finnpartnership, Finnvera, Gaia Consulting, Indufor, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto, Kokkolanseudun kehitys, Metso Minerals, Metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO, Niras Finland, Nokia, Outotec, Pajat Solutions, Sibesonke, Plan ja World Vision.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.