Heinolassa Laukkamäen aueella tehtiin lauantai-sunnuntaiyön aikana outoa ilkivaltaa usean henkilön omaisuudelle.

Yhden asukkaan auton katolta oli otettu alumiinitikkaat, jotka oli siirretty edempänä olevan auton katolle. Toisen asukkaan talon pihalta oli otettu harja, joka oli viety toisen talon savupiipun päälle. Eräästä talosta oli käännetty mattoteline ylösalaisin ja siirretty toisen talon pensasaitaan päin. Yhden talon pihalta oli siirretty tikkataulu toisen talon puolelle. Yksi postilaatikko tolppineen oli irrotettu ja lehdet levitetty pihalle. Viimeiseksi tihutyöksi kirjattiin trampoliinin kääntäminen ylösalaisin.

Poliisi tutkii tapauksia lievinä vahingontekoina. Tekijöistä ei ole tässä vaiheessa tietoa. Poliisin vihjepuhelin ottaa vastaan tietoja mahdollisista tekijäehdokkaista.

FAKTAA:

Poltergeist (saks. polter ‘melu’ + geist ‘henki’), suomeksi myös räyhähenki tai meluhenki, vanhoissa kirjatuissa tapauksissa myös piru) tarkoittaa kummittelun kaltaista ilmiötä, jonka tunnusmerkki elottomien esineiden liikuttelu. Poltergeist-ilmiöt aiheuttavat myös ääniä, jotka ovat raapivia, laahaavia, askeleenomaisia tai koputuksia tai jopa matkivat eläintä. Esineiden liikuttelu tapahtuu tyypillisesti vaivihkaa ja hyvin lyhyessä ajassa. Myös nestemäiset aineet voivat levitä.

Poltergeistille ominaista on ilmiön väliaikaisuus, sillä kertomuksien mukaan se on alkanut ja loppunut yhtä äkillisesti. Sitä voi kestää viikoista kuukausiin.

Poltergeist-ilmiö on konkreettisuutensa ja intensiivisyytensä vuoksi tutkituimpia paranormaaleja ilmiöitä. Poltergeistille on kolme yliluonnollista selitysmallia:

  • Poltergeist on epäpuhdas henki, demoni tai paholainen, joka ilmenee okkultismin harjoittamisen vuoksi
  • Poltergeist on kuolleen ihmisen henki, joka ei ole jättänyt maallista maailmaa
  • Poltergeist on ihmisen psykokineettisten ja muiden yliluonnollisten voimien hallitsematonta käytöstä. Tällöin ilmiö keskittyy yleensä yhden keskushenkilön ympärille, joka on usein murrosikäinen tyttö tai poika esiintyen vain hänen läsnä ollessaan. Tämä voi auttaa erottamaan ilmiön kummitustalo-ilmiöstä.

Skeptikoiden mukaan poltergeistit ovat huijauksia, väärin tulkittuja luonnollisia tapahtumia, hallusinaatioita tai mielikuvitusta.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.