OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hirviuros Ähtärin eläinpuistossa vuonna 2011 kuvattuna. Kuvaaja Kerttu Vali / Victoria Media

Poliisin omian havaintojen mukaan hirvien liikkuminen on juuri nyt vilkasta hirviyhteisössä olevan kiima-ajan johdosta, sillä hirvien kiimaa-aika lisää hirvien liikkumista merkittävästi. 

Pohjois-Savon poliisilaitos muistuttaa tienkäyttäjiä erityisestä varovaisudesta liikuttaessa tiestöllä, mistä puuttuvat riista-aidat, sillä havainnot teitä ylittävistä ja teiden varsilla olevista hirvistä ovat juuri nyt todellisia. Erityistä varovaisuuttaa on tietenkin syytä noudattaa liikennemerkeillä ilmoitetulla hirvivaara alueella, mutta koko tiestöllä hirvien liikkuminen on yleisimmillään juuri ilta – ja aamuhämärissä, jolloin syksyn illat ja yöt kylmetessään aiheuttavat myös sumua tiestölle näkyvyyden heiketessä jopa merkittävästi.

Todellisuudessa hirvionnettomuudelta voi välttyä vain sillä, että tarkkaillee ajon aikana tien sivuja herkeämättä keskittyen vain ajamiseen ja ajaa alemmalla ajonopeudella siellä, missä hirvivaara on konkreettisimmillaan.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.