Etusivu - Kuntalaisaloitepalvelu - Google Chrome_2013-09-10_14-16-06

Kuntalaisaloite.fi –palvelu avattiin 10.9.2013. Tamperelaisille se tuo yhden vaikuttamisen kanavan lisää. Palvelu on Oikeusministeriön tuottama ja hallinnoima. Samanaikaisesti sen ottaa käyttöön 124 kuntaa.

Tampereella kuntalaisaloitteen voi tehdä kaupungin verkkosivuilta sähköisen palvelun kautta, sähköpostilla tai perinteisesti kirjeellä. Nyt avattava uusi palvelu laajentaa sähköistä aloitteentekomahdollisuutta.

Kaupungin oman jo käytössä olevan palvelun kautta aloitteentekijä voi seurata aloitteensa käsittelyä. Oikeusministeriön palvelussa aloitteet ovat kaikkien selattavissa ja tulevaisuudessa on mahdollisuus kerätä aloitteelle kannatusta.

» Kuntalaisaloite.fi

Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita. Kuntalaisaloitteen käsittelee se toimielin tai viranhaltija, jonka tehtäviin asia kuuluu. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava toimet, joihin aloite on johtanut. Jos aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.