Ulvilan murhakäräjillä käsitellään parhaillaan Auerin perheen vanhimman lapsen puhuttamisia. Eri kertomuksissa on pieniä eroavaisuuksia, mutta lapsen kuvaus ulkopuolisesta tunkeilijasta säilyy johdonmukaisena.

Hän kertoo nähneensä äitinsä ja isänsä yöllä valveilla herättyään ääniin. Hän nousi tarkastamaan pelottavaa meteliä kolme kertaa. Viimeisellä kerralla hän näki talosta poistuvan ulkopuolisen. Haastattelija selittää lapselle, ettei isohko mies pääse ikkunasta ulos näppärästi. Puolustus huomauttaa haastattelutekniikan liiasta painostavuudesta. Myös syyttäjä myöntää, että haastattelua tehdään liian rajusti.

Videotaltioinnit ovat elo-, syys- ja marraskuulta 2009. Perheen isä surmattiin kolme vuotta aiemmin.

Auerin toiseksi vanhin lapsi taas kertoo uusissa todistusaineistoissa äitinsä iloinneen täydellisestä rikoksesta, kertovat Alma Median maakuntalehdet, Ilta-Sanomat sekä Kaleva.

Ulvilan surman aikaan 2006 poika oli 7-vuotias. Hän kertoo salakuunnelleen äitiään sohvan takana.

Surmayön tapahtumia lapsi kertoo kuunnelleensa korva kiinni huoneen ovessa.

 

STT

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.