Evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on ollut erittäin vilkasta tämän vuoden aikana. 30 000:n kirkosta eroajan raja rikkoutui tänään. Viime vuonna vastaavaan päivään mennessä oli eronnut kirkosta vähän alle 19 000 kirkon jäsentä, eli kasvu on yli 10 000 kirkosta eronnutta. Tilastotietoa kirkosta eroamisen kehityksestä löytyy sivulta http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/.

Kirkosta eroamisen kasvu ei yksin selity heinäkuisella Räsäs-kohulla. Evankelis-luterilainen kirkko on ollut tänä vuonna paljon mediassa sekä heidän kannaltaan kielteisessä että myönteisessä mielessä. Kirkosta eroaminen on ollut vilkasta aivan vuoden alusta asti. Vuoteen 2012 verrattuna kirkosta eroajia on ollut tänä vuonna tammi-kesäkuussa noin 10 prosenttia enemmän.

Vuoden viimeisen kolmen kuukauden aikana kirkosta eroaa noin 45 prosenttia vuoden kokonaismäärästä. Viime vuonna kirkosta erosi loka-joulukuussa lähes 21000 jäsentä. Mikäli kirkosta eroaminen on edes samalla tasolla tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä, tänä vuonna kirkosta eroaa yli 50 000 jäsentä.

Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.