Jorma_Kalske-9_220

Valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske

Valtakunnansyyttäjä pohtii parhaillaan, pitääkö Päijät-Hämeen poliisin käynnistää esitutkinta perussuomalaisten kansanedustajan James Hirvisaaren nettikirjoittelusta. Asiasta kertoo Suomen Kuvalehti.

Rasistisista kirjoituksistaan tunnettu Hirvisaari on esimerkiksi Twitterissä väittänyt, että ahkeruus olisi “geneettinen ominaispiirre”, jota kaikilla maahanmuuttajilla ei ole.

Hirvisaari on aiemmin tuomittu sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kirjoitus käsitteli muslimeita.

Suomen Kuvalehden haastattelussa valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske ottaa yleisesti kantaa politiikan vihapuheeseen.

Maahanmuuttoa ja maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella muutenkin kuin kertomalla, että tämä maahanmuuttajaryhmä on geneettisesti epäkelpo, Kalske sanoo lehdelle.

Valtakunnansyyttäjä uskoo, että puheen tasolla esitetyt väitteet voivat “heijastua käytännön elämässä vihanpurkauksiin”.

–?Jos kiihottavia puheenvuoroja käytetään poliittisen suosion kalasteluun, voidaan ajatella, että vähemmistöt ovat vaarassa, hän sanoo Suomen Kuvalehdelle.

Suomen Kuvalehti: Kansanedustajat provosoivat – pitäisikö median vaieta, kun Hakkarainen ja Hirvisaari avaavat suunsa?

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.