Teerijärvi, Kruunupyy - Google Maps - Google Chrome_2013-09-27_16-33-01

Kruunupyyn Teerijärven Kortjärven kylässä tapahtui torstaina 26.09.2013 aamupäivällä asuntomurto, jonka yhteydessä asunnosta anastettiin huomattava määrää elektroniikkaa ja mm. valokuvausvälineitä.

Neuvokas paikallinen henkilö huomasi, että tuttavan asunnon suunnasta tuli maantielle ulkomaan rekisterikilvissä ollut farmarimallinen henkilöauto. Näkijä soitti asunnon omistajalle havainnostaan tiedustellen onko kyseessä asiallinen käynti. Muualla töissä ollut asianomistaja pyysi tuttavaa heti tarkastamaan asunnon, jolloin kävi ilmi murto.

Todistaja huomasi auton ajavan Evijärven suuntaan, mutta sama auto palasi pian Evijärven suunnasta kohti Kaustista, jonne poliisipartio ehätti vastaanottamaan epäillyn auton. Autosta otettiin kiinni kolme ulkomaalaista miestä. Miehet siirrettiin Kokkolan pääpoliisiasemalle selvittelemään asiaa. Alustavassa selvittelyssä kävi ilmi, että miehiä on syytä epäillä muutamasta muustakin muualla Suomessa tapahtuneesta asuntomurrosta. Paikan tutkinnan yhteydessä hyvävainuinen paikallispoliisin konstaapeli  teki maastoetsintää ja löysi asunnosta anastetun omaisuuden maastokätköstä. Useiden tuhansien eurojen arvoinen anastettu omaisuus saatiin ilmeisesti kokonaan takaisin asianomistajalle.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.