Puolet uusista nimitetyistä Suomen suurlähettiläistä on naisia. Suurin osa 24 uudesta edustustopäälliköstä aloitti uudessa tehtävässään 1. syyskuuta.

Enemmistö edustustonpäälliköistä toimii Suomen suurlähettiläänä niin sanotussa asemamaassaan ja usein myös joissain muissa samalla alueella sijaitsevissa maissa.

Edustustonpäälliköt johtavat myös Suomen pysyviä edustustoja kansainvälisissä järjestöissä ja Suomen pääkonsulaatteja. Osa edustustonpäälliköistä on niin sanottuja kiertäviä suurlähettiläitä, jotka toimivat Helsingistä käsin.

Edustustonpäälliköt palvelevat yleensä yhdessä asemapaikassaan kolmesta neljään vuotta, minkä jälkeen he voivat siirtyä vielä toiseen asemapaikkaan ennen paluutaan Helsinkiin ministeriöön.

Kaikkiaan Suomella on maailmalla 92 edustustoa tai toimipistettä. Niissä työskentelee 568 Helsingistä lähetettyä virkamiestä.

Ulkoasiainministeriö: Vuoden 2013 uudet suurlähettiläsnimitykset

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.