Rovaniemi porokatu - Google Maps - Google Chrome_2013-10-01_16-56-02

Porokadulla Rovaniemellä sattui erikoinen tapahtuma perjantaina 27.9. aamupäivällä, johon liittyen poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja. Ulkopaikkakunnalta kotoisin olevan 23-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen tarkoituksella ajaa pakettiautolla kahden tytön päälle.

16- ja 17-vuotiaille tytöille ennestään tuttu mies oli uhkaillut heitä puhelimitse samana aamuna. Tyttöjen ollessa kävelemässä Porokadulla sijaitsevalle oppilaitokselle, he olivat havainneet valkoisen pakettiauton kiihdyttävän Porokatua pitkin heitä kohti heidän ollessaan suojatiellä. Tytöt olivat joutuneet väistämään autoa pientareelle.

Tästä tytöt siirtyivät oppilaitoksen pihalle, jonne pakettiauto seurasi heitä ja alkoi taas kiihdyttää heitä kohti. Tytöt juoksivat karkuun pihalla olevien pyörätelineiden taakse ja auto poistui paikalta Kuntotien suuntaan. Koulupäivän aikana Kuntotiellä toisen tytön asunnon parvekkeen ovi oli rikottu ja parvekkeen kalusteet oli heitelty nurmialueelle.

Näistä tapahtumista johtuen poliisi pidätti epäiltynä olevan miehen perjantaina. Tiistaina 1.10. Rovaniemen käräjäoikeus vangitsi hänet tutkinnan tässä vaiheessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen.

Poliisi toivoo tapauksen silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä sähköpostilla rikostorjunta.lappi@poliisi.fi tai puhelimitse 071 87 66237.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.