1187227_10151782715867808_1509955669_n

Tulevana viikonloppuna 5.–6.10. muuttolintuja seurataan 40 Euroopan ja Keski-Aasian maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Euroopan suurin lintutapahtuma on järjestetty joka syksy jo 20 vuoden ajan. Viime vuonna tapahtumaan osallistui noin 70 000 ihmistä 34 maassa, ja tapahtumaviikonlopun aikana havaittiin yli kuusi miljoonaa lintuyksilöä.

Eri puolilla Suomea järjestetään viikonlopun aikana linturetkiä, muutonseurantaa ja muita tapahtumia, joihin kaikenikäiset lintujen bongaamisesta kiinnostuneet voivat osallistua. Suurin osa muuttolinnuistamme on jo lähtenyt, mutta esimerkiksi Kaakkois-Suomen pelloilla on vielä kymmeniä tuhansia valkoposki- ja muita hanhia.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.