472386478348

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen syksyn 2013 ammattibarometri on valmistunut. Ammattibarometri kertoo noin 200 työelämän ammatin kysynnän lyhyen aikajänteen kehitysnäkymistä ja työvoiman saatavuudesta. Barometri perustuu TE-toimiston virkailijoiden asiantuntemukseen paikallisten työmarkkinoiden toiminnasta ja näkymistä. Kukin TE-toimisto laatii myös oman alueensa ammattibarometreja. Barometri laaditaan kolme kertaa vuodessa –  tammi-, touko- ja syyskuussa.

Ammattibarometrin tavoitteena on työmarkkinoiden toiminnan edistäminen parantamalla työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Ammattibarometrin tietoja hyödynnetään työvoimakoulutuksen suunnittelussa ja kohdentamisessa, erilaisissa TE-toimiston asiakaspalvelutilanteissa, ammatinvalinta- ja koulutusneuvontatilanteissa ja muutosturvan yhteydessä. Ammattibarometrin tietoja käyttävät myös eri tahot erilaisten työmarkkinaennusteiden laadinnassa.

Työnantajat voivat hyödyntää barometriä suunnitellessaan sijoittumispaikkaansa tai etsiessään tietoa vapaasta työvoimasta. Työpaikkaa hakevalle tai ammatinvaihdosta suunnittelevalle henkilölle ammattibarometri voi toimia vain suuntaa-antavana tekijänä, koska se on tulevaa puolta vuotta kuvaava arviointi eri ammattien kysynnästä.

Pohjois-Pohjanmaalla edelleen pulaa mm. terveysalan ja ravitsemusalan osaajista

Juuri valmistuneen vuoden 2013 kolmannen ammattibarometrin mukaan Pohjois-Pohjanmaalla on seuraavan puolen vuoden aikana pulaa terveydenhuollon ammateissa toimivasta työvoimasta kuten lääkäreistä, sairaanhoitajista, psykologeista ja puheterapeuteista. Sosiaalialalla pulaa on sosiaalityöntekijöistä ja lastentarhanopettajista. Ammatteja, joiden työntekijöistä myös ennustetaan tulevan työvoimapulaa ovat erityisopettajat, myyntiedustajat, puhelinmyyjät sekä palvelualalla siivoojat, kokit, keittäjät ja kylmäköt.  Sosiaali- ja terveysalan keskeisissä ammateissa on ollut työvoimapula Pohjois-Pohjanmaalla jo pitkään. Eri alojen yrittäjyyteen on tarjolla jatkuvasti mahdollisuuksia omistajanvaihdosten ja yritysten sukupolven vaihdosten myötä eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata.

Ylitarjontaa viime vuotta vähemmän

Työvoiman kysyntä ja tarjonta on nyt ammateittain tarkasteltuna paremmin  tasapainossa kuin syyskuussa 2012. Ammatteja, joissa todennäköisesti on ylitarjontaa jatkossa oli tänä syksynä 27, kun määrä viime vuonna oli 46.  Heikkoja  työllisyysnäkymiä  ja ylitarjontaa odotetaan olevan mm. seuraavissa ammateissa: aineenopettajat ja lehtorit, atk-suunnittelijat, biologit, humanistisen ja luonnontieteellisen alan sekä yhteiskunnallisen alan tutkijat, huonekalupuusepät, kirvesmiehet, koneenasentajat, kuvataiteilijat, lehdentoimittajat sekä teknisten alojen insinöörit ja teknikot.

ICT-alalla esim. tietotekniikka- ja tietoliikenneinsinöörien ja teknikoiden sekä atk-suunnittelijoiden työttömyys jatkuu korkeana. Samanlainen tilanne on toimistotyöntekijöiden ammatissa.

Rekrytointitarpeen muutoksia seuraavan puolen vuoden aikana

Arviot tulevista rekrytointitarpeista vaihtelevat alueittain. Sairaanhoitajien rekrytointitarpeen arvioidaan edelleen kasvavan Nivala-Haapajärven, Raahen ja Ylivieskan seuduilla. Raahen alueella kasvaa myös lääkärien ja perhepäivähoitajien tarve.  Ylivieskassa kysynnän odotetaan kasvavan erityisopettajille, myyjille, turkiseläinhoitajille ja metsätyöntekijöille. Nivala-Haapajärvellä rekrytointitarvetta on ennakoitavissa sosiaalialan ohjaajille ja hoitajille. Ammatteja ja alueita, joissa työvoiman kysynnän oletetaan vähenevän, ovat mm. matkatoimistovirkailijat ja sähköasentajat Oulussa, kaivostyöntekijät, takomo- ja valimotyöntekijät ja koneenasentajat Raahessa sekä rakennustyöntekijät Koillismaalla, Nivalassa ja Ylivieskassa.

Pohjois-Pohjanmaan ammattibarometri 3_2013(pdf)

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.