Sisäministeri Päivi Räsänen on järkyttynyt Oulun puukotustapauksesta. –Nyt on kaikkien viranomaisten voimat keskitettävä uhrien ja heidän läheistensä auttamiseen, toteaa ministeri Räsänen. -Onneksi tekijä saatiin nopeasti kiinni. Oppilaitoksen oppilaiden ja alueen asukkaiden turvallisuuden tunne on kuitenkin pahasti järkkynyt. Viranomaisten ja vapaaehtoisten voimin turvallisuuden tunne pitää saada palautettua mahdollisimman pian, Räsänen jatkaa.

Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota väkivallan ehkäisyyn ja erityisesti koulumaailmaan. Tavoitteena on kehittää mm. oppilaitosten turvallisuustilanteen seurantaa. Pelastuslaitokset seuraavat alueen oppilaitosten harjoitusten toteuttamista vaaratilanteiden varalle ja lähettävät tarvittaessa oppilaitoksille muistutuksen, jos harjoitusten väli kasvaa liian pitkäksi.

-Poliisissa on valmisteilla uhka-arviointityökalu, jolla poliisi saa nopeasti asiantuntijan arvion henkilön todellisesta uhkasta ja väkivaltapotentiaalista. Arvion perusteella henkilö voitaisiin tarvittaessa ohjata nopeutetusti jatkotoimiin esimerkiksi terveydenhuollon piiriin. Toiminta käynnistyy syksyllä pilotoinnilla Helsingin ja Oulun poliisilaitoksilla, toteaa Räsänen.

Sanoista tekoihin, sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportti 2013 löytyy osoitteesta www.intermin.fi/julkaisu/272013

Pelastuslaitosten yhteinen toimintamalli löytyy osoitteesta http:/www.pelastuslaitokset.fi/index.php?p=Ajankohtaista&id=52.

Miksi nuori surmaa –raportti löytyy osoitteesta www.intermin.fi/julkaisu/442012

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.