niko2

Niko Simola valittiin Palkansaajajärjestö Pardian uudeksi puheenjohtajaksi nelivuotiskaudeksi edustajakokouksessa Helsingissä 23. lokakuuta.

Simola on työskennellyt Pardian neuvottelupäällikkönä vuodesta 2005. Ennen siirtymistään Pardian tehtäviin hän toimi Henkilöstöunionin puheenjohtajana vuonna 2004.

Simola on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 2002 pääaineenaan työoikeus. Hän on syntynyt helmikuussa 1974.

Puheessaan Simola peräänkuulutti valtion ja julkisen sektorin työntekijöiden arvostamista. Hän korosti, että julkisen sektorin työntekijöiden on saatava kokea olevansa yhteiskunnan tukipilari eikä riippakivi.

Pardian puheenjohtajana Simola kuvailee edustavansa sopimisen kulttuuria. Hän muistuttaa, että työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaiset sopimukset on saatava solmittua niin Pardiassa kuin muillakin sopimusaloilla.

– Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa sekä työntekijäjärjestöjen että työnantajaliittojen on osoitettava vastuunkantoa ja kykyä sopia.

Pardian puheenjohtajavaalissa Simolan vastaehdokkaat olivat Suomen Poliisijärjestöjen Liiton SPJL :n edustaja Mika Nygård ja Tekniikan ja Tiedon toimihenkilöt TTT:n puheenjohtaja Heikki Tuominen.

Simola valittiin puheenjohtajaksi vaalin toisella kierroksella. Puheenjohtajavaalin ensimmäisellä kierroksella Simola sai 30 ääntä kaikkiaan 62 annetusta äänestä. Nygårdin äänimäärä oli 21 ja Tuomisen 11. Vaalin toiselle kierrokselle pääsi kaksi eniten ääniä saanutta. Toisella kierroksella Simola valittiin äänin 33. Nygård sai 29 ääntä.

Pardian puheenjohtajana vuosina 2005–2013 toiminut Antti Palola on asettunut ehdolle STTK:n puheenjohtajaksi.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.