Vuosi 2013 on ollut ennätysvilkas kirkosta eroamisessa. Poikkeus edellisiin vuosiin on se, että nyt eroaa runsaasti keski-ikäisiä. Normaalisti kirkosta eroaminen on vilkasta 18-25 -vuotiaissa. Yleisesti ottaen kirkosta eroaminen on noussut noin 30 prosenttia. Esimerkiksi 54 vuotiaiden kirkosta eroaminen on kasvanut yli 50 prosenttia, kun 18 vuotiailla kasvu jää alle 5 prosenttiin.

EroamisenSuhteellinenMuutosIkaryhmittain2012-2013

Kuvaajasta voidaan nähdä, kuinka paljon kirkosta eroaminen on prosentuaalisesti kasvanut eri ikäluokissa vuonna 2013 suhteessa vuoteen 2012

Kuluva joulukuu on ollut kaikkien aikojen ennätyskuukausi kirkosta eroamisessa heti lokakuun 2010 jälkeen. Lokakuussa 2010 erosi noin 40 000 kirkon jäsentä YLEn homoillan takia. Tämän vuoden joulukuussa on eronnut kirkosta jo 14 000 kirkon jäsentä. Lukumäärä tulee kipuamaan yli 15 000 viimeisen päivän aikana. Joulukuussa on poikkeuksellisesti ollut neljä yli tuhannen eron päivää. Normaalisti yli tuhannen päiviä joulukuussa on yksi, ja se ajoittuu viimeiselle päivälle. Nyt viimeisenä päivänä tulee eroamaan yli 2000 kirkon jäsentä.

Tilastotietoa kirkosta eroamisesta

http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Suomen valtion tulisi siirtyä kohti tunnustuksettomuutta. Tunnustukseton valtio kohtelee kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti eikä ota kantaa minkään uskonnon tai vakaumuksen puolesta tai sitä vastaan. Uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan. Tunnustukseton valtio turvaa jokaisen perus- ja ihmisoikeudet, jotka nojaavat perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Liked it? Take a second to support Kerttu Vali on Patreon!