Helsingin epidemiologinen toiminta on aloittanut kontaktiselvityksen Diakonia – ammattikorkeakoululla opiskelijan tartuttavassa vaiheessa olleen tuberkuloositapauksen vuoksi. Altistuneita on tämän hetken tiedon mukaan noin 60. Opettajat tutkitaan työterveyshuollossa, oppilaat Helsingin opiskeluterveydenhuollossa, muut omalla terveysasemalla.

Asiasta on tiedotettu torstaina 6.2.2014   altistuneita oppilaita, altistuneita opettajia ja koko koulun henkilökuntaa.

Tartuntatautilaki edellyttää epäiltyjen tartuntojen selvittämistä (jäljitystä), jotta tuberkuloosin leviäminen voidaan tehokkaasti estää. Jos oppilaitoksessa todetaan tartuntavaarallinen tuberkuloositapaus, perusterveydenhuollon tartuntataudeista vastaava lääkäri ja erikoissairaanhoito tekevät jäljityksen yhteistyössä erillisen suunnitelman mukaisesti. Tässä tapauksessa näihin toimenpiteisiin on ryhdytty yhteistyössä opiskeluterveydenhuollon ja työterveyshuollon kanssa.

Tuberkuloosi on hengitysteitse tarttuva sairaus, joka paranee hyvin lääkityksellä. Suomessa todetaan vuosittain noin 300 uutta tuberkuloositapausta, ja näistä suurin osa aikuisilla. Tapauksista alle kymmenen todetaan lapsilla ja nuorilla.

Tuberkuloositartunta tapahtuu keuhkotuberkuloosia sairastavan potilaan yskiessä. Tartunta voi tapahtua, kun oleskellaan pitkään tai toistuvasti samassa tilassa hengitystietuberkuloosia sairastavan henkilön kanssa. Tartunnan vaara on suurin sairastuneen kanssa samassa taloudessa asuvilla henkilöillä tai muilla pitempään hänen kanssaan samassa tilassa oleskelevilla. Lyhytkestoiseen tapaamiseen tai yhdessäoloon ulkoilmassa ei liity merkittävää tartuntavaaraa.

Kolmannes samassa taloudessa sairastuneen kanssa asuvista saa tartunnan, mutta heistä vain joka kymmenes sairastuu tuberkuloosiin myöhemmin elämänsä aikana. Puolet sairastuneista sairastuu tartuttavaan taudinmuotoon. Suurin osa (90 %) tartunnan saaneista henkilöistä ei koskaan itse sairastu tuberkuloosiin tai levitä sitä.

Lisätietoa tuberkuloosista
http://www.thl.fi/fi_FI/web/infektiotaudit-fi/tuberkuloosi

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.