Juvalaista miestä oli petetty kaivurikaupassa. Mies oli sopinut nettikone.com sivustolla myynnissä olleen JCB-merkkisen telakaivurin ostosta ja maksanut myyjälle 1500 euroa etumaksua. Kaivuria ei kuitenkaan tuotu määräaikaan mennessä ostajalle ja myyjäkin sulki puhelimen saatuaan puhelimensa.  Mies oli epäonninen myös edellisessä kaivurikaupassa joulukuussa. Tuolloin toinen, pohjanmaalainen myyjä petti samalla tavoin ja käsiraha meni niin sanotusti “kankkulan” kaivoon.

Poliisi tutkii asiaa petoksena. Samanlaisia tapauksia on viime vuosina tutkintaan Juvankin alueelle tullut useita. Joissakin tapauksissa on maksettu etukäteen jopa kalliita tuotteita tai laitteita kokonaisuudessaan. Poliisi kehottaa, että ostajien ei tulisi maksaa käsirahoja eikä ainakaan isompia summia, ennen kuin on saanut ostamansa tavaran ja varmistanut sen laadun tai muuten varmistunut myyjän luotettavuudesta.

Lisäksi olisi hyvä, jos kaikki nettisivustot vaatisivat pankkitunnistautumisen ilmoitusta jätettäessä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.