Car_navigator_in_action

Ruotsalaistutkimuksen mukaan kuusi prosenttia autonavigaattorin omistajista oli joutunut laitteen takia liikenneonnettomuuteen. 

Navigaattorit voivat olla iso riski liikenteessä, kertoo Keskisuomalainen. Lehden mukaan ruotsalaistutkimuksessa havaittiin, että kuusi prosenttia autonavigaattorin omistajista oli joutunut laitteen takia liikenneonnettomuuteen.

Suomessa asiasta ei ole tutkimustietoa.

Riski voi johtua esimerkiksi siitä, että ihminen uskoo navigaattorin ohjeisiin sokeasti. Lehden mukaan esimerkiksi tammikuussa Toivakassa sattui ojaanajo, koska kuljettaja luotti navigaattoriin ohjeisiin ja kääntyi tieltä kohdassa, jossa ei ollut risteystä. Aurinko häiritsi kuljettajan havainnointia.

Autoliiton asiantuntija Simo Mäkelä sanoo lehdelle, että hänestä kännykän käyttöä ajon aikana rajoittavaa lainsäädäntöä pitäisi tarkistaa. Mäkelän mielestä lain pitäisi koskea myös tarkkaavaisuutta häiritseviä laitteita.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.