Oikeuskanslerille saapuneissa kanteluissa muun muassa epäiltiin kuntajakoselvittäjäksi asetetun henkilön puolueettomuutta kuntajakoselvittäjän tehtävässä.

Erityinen kuntajakoselvitys on mahdollisen kuntien yhdistymistä koskevan valtioneuvoston päätöksen valmistelua. Erityistä kuntajakoselvitystä toimitettaessa on noudatettava hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

Oikeuskanslerin hankkimista tapahtumatiedoista ja pyytämistä selvityksistä ilmeni oikeuskanslerin päätöksessä kuvattuja seikkoja, jotka voivat synnyttää ulkopuoliselle arvioijalle epäilyn kuntajakoselvittäjän esteellisyydestä kuntajakoselvittäjän tehtävässä.

Oikeuskanslerin käytettävissä olleesta aineistosta eivät kuitenkaan käyneet tarkemmin ilmi eräät kuntajakoselvittäjäksi asetetun henkilön aikaisempaan rooliin liittyneet seikat.

Oikeuskanslerin käytettävissä olleen aineiston perusteella ei voitu osoittaa, että kuntajakoselvittäjäksi asetettu henkilö olisi hallintolain esteellisyyttä koskevan yleislausekkeen tarkoittamalla tavalla esteellinen toimimaan kuntajakoselvittäjänä. Oikeuskansleri piti kuitenkin hankkimiinsa tapahtumatietoihin ja pyytämiinsä selvityksiin viitaten aiheellisena todeta seuraavan:

Kuntajakoselvittäjäksi asetetulla henkilöllä itsellään on paras tieto edellä tarkoitetuista kuntajakoselvittäjäksi asetetun henkilön aikaisempaan rooliin liittyneistä seikoista. Pelkästään oikeuskanslerin käytettävissä olleen aineiston perusteella ei ollutkaan mahdollista arvioida luotettavasti kuntajakoselvittäjäksi asetetun henkilön esteellisyyttä.

Valtiovarainministeriön intressissä on varmistaa yhdessä kuntajakoselvittäjäksi asetetun henkilön kanssa, että mahdollisen kuntien yhdistymistä koskevan valtioneuvoston päätöksen valmisteluvaihetta eivät rasita sellaiset seikat, jotka eivät ehkä olleet ainakaan kaikilta osiltaan valtiovarainministeriön tiedossa sen asettaessa kuntajakoselvittäjää, mutta jotka voisivat synnyttää perustellun epäilyn valmistelumenettelyn moitteettomuuden suhteen.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.