carl_frontpage_chair

RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Carl Haglund 

RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Carl Haglund pyrkii jatkokaudelle puolueensa puheenjohtajana.

Haglund asettuu uudelleen ehdolle, kun puheenjohtaja valitaan RKP:n puoluekokouksessa Hangossa toukokuussa.

– Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet elämäni vaativimmat, mutta samalla mielenkiintoisimmat, Haglund sanoo tiedotteessa.

Asiasta kertoi ensin Hufvudstadsbladet. Lehden mukaan päätös on odotettu, sillä mahdollisia haastajia ei ole ollut näköpiirissä.

Haglund kertoo HBL:n haastattelussa, että vaikka työ on ollut vaativaa ja vie paljon aikaa, on hänellä vähintään yhtä paljon energiaa nyt kuin alkuaikoina.

– Olen ajatellut työskennellä useamman vuoden näiden asioiden parissa, edellyttäen sitä, että minulla on motivaatiota ja kentän luottamus, hän sanoo lehdelle.

Haglund on toiminut puheenjohtajana vajaat kaksi vuotta.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.