Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Länsimetron kustannusarvion nousun siten, että Helsingin osuus kustannuksista saa olla enintään 217,5 miljoonaa euroa. Asiasta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto.

Helsingin maksuosuuteen tulee 30,4 miljoonaa euroa lisää alkuperäiseen hankesuunnitelmaan verrattuna. Louhinta ja lujitustyöt ovat maksaneet suunniteltua enemmän maaperän ennakoitua vaativamman laadun takia ja asemien rakennustöiden kallistumisen vuoksi. Lisäksi kaupunginhallituksen hyväksymään enimmäissummaan sisältyy 13 miljoonaa euroa varauksena mahdollisten kustannusnousujen ja väestönsuojien varalta.

Länsimetron kokonaiskustannusten ennuste on tällä hetkellä 979 miljoonaa euroa. Espoo ja Helsinki maksavat alueellaan tapahtuvan rakentamisen ja valtio maksaa kokonaisuudesta 30 prosentin osuuden.

Tuoreen arvion mukaan Länsimetron liikennöinti Matinkylään alkaisi syksyllä 2016.

Länsimetron rakentamisesta kertovat sivut

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.