image003

Tahkon matkailuinfran kehittäminen alkaa puunpoistolla

Kuopion kaupunki aloittaa Tahkon matkailuinfran kehittämisen maaliskuun 2014 alussa. Rakentamistyöt käynnistyvät alueen hyötypuuston raivauksella. Alueelle rakennetaan myöhemmin vuosina 2014 ja 2015 virkistys- ja lähiliikunta-alue.

Kalliolantiehen rajautuvan, alueen luoteiskulman kuusikon raivaaminen aloitetaan viikolla 10. Tästä puiden poisto etenee kohti Syväriä ja Kiljusenkalliontietä. Kartalla näkyvälle alueelle Tahko Span itäpuolelle toteutetaan perusrakenne EU-tuen avulla.

Tahkon_matkailuinfra

Alueella oleva moottorikelkkaura suljetaan eikä uutta moottorikelkkauraa toistaiseksi osoiteta. Moottorikelkkauraa ei voida ohjata työmaa-alueen läpi turvallisuusriskien vuoksi. Alueen urakoitsija rajaa vaaraa aiheuttavat alueet, kuten syvät maakaivannot, louhittavat kanaalit ja ruopattavat alueet. Alueella liikkuvia kehotetaan kuitenkin välttämään liikkumista koko urakka-alueella.

Työmaa lisää liikennettä varsinkin Kalliolantiellä ja Kiljusenkalliontiellä. Näitä teitä käyttäviä kehotetaan varovaisuuteen lisääntyneen kuorma-autoliikenteen vuoksi.

Tahkon_matkailuinfra(pdf)

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.