jutta_urpilainen_2012

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen saa demarikentän vahvan tuen Yle Uutisten Taloustutkimukselta tilaamassa mittauksessa. SDP:n äänestäjistä selvä enemmistö pitää Urpilaista Rinnettä parempana vaihtoehtona puolueen puheenjohtajaksi.

Viime aikojen kyselyissä Urpilaisen haastaja Antti Rinne on ollut vahvassa nosteessa. Ylen Ajankohtaisen kakkosen puoluekokousedustajille ja -edustajaehdokkaille tekemässä kyselyssä Rinne oli selvästi Urpilaista suositumpi. SDP:n kannattajien joukossa tilanne näyttää kuitenkin olevan aivan päinvastainen.

Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä SDP:n äänestäjistä peräti 57 prosenttia haluaa jatkokauden istuvalle puheenjohtajalle. Rinnettä kannatti 25 prosenttia vastaajista. Omaa kantaansa ei osannut tai halunnut kertoa 18 prosenttia SDP:n äänestäjistä.

Kyselyyn osui pari sataa demarien äänestäjäksi ilmoittautunutta. Virhemarginaali on pienehkön otoksen takia tavanomaista suurempi, 7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Puheenjohtajan valinta on puoluekokouksen käsissä, joten suoria johtopäätöksiä toukokuun puoluekokouksen äänestykseen ei lukemista voi vetää.

– Tässä tutkimuksessahan vastaajat olivat tavallisia äänestäjiä, mutta päätöksen tekevät puolueaktiivit, tutkimusjohtaja Jari Pajunen Taloustutkimuksesta muistuttaa.

Perussuomalaiset liputtavat Rinnettä

Muiden puolueiden äänestäjistä Rinne näyttää olevan erityisesti perussuomalaisten suosiossa. Perussuomalaisten kannattajista 50 prosenttia oli sitä mieltä, että Rinne olisi parempi puheenjohtaja. Urpilaisen kannalle kallistui 23 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä.

Urpilainen on Rinnettä suositumpi myös kaikkien vastanneiden mielestä, tosin äärimmäisen niukasti. Kaikista vastanneista Urpilaista kannatti 34 prosenttia ja Rinnettä 31 prosenttia. Yksi kolmannes vastaajista ei osannut tai halunnut kertoa, kumpi ehdokas olisi parempi SDP:n johtoon. Urpilainen on naisten suosikki ja Rinne miesten.

Kun mukaan otetaan kaikki vajaat pari tuhatta vastaajaa, tutkimuksen virhemahdollisuus putoaa 2,1 prosenttiyksikköön.

Yleisradio: Taas yllätys demarikyselyssä – Urpilainen onkin ylivoimainen

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.