Katupoly_Pienhiukkasesite_2012

Talven aikana kaduille kertynyt katupöly on paljastunut pääkaupunkiseudulla yli kuukauden etuajassa. Nyt on hyvä aika siivota hiekat omalta pihalta ja jalkakäytäviltä. HSY:n ilmanlaadun mittausten mukaan hiukkaspitoisuudet ovat pääkaupunkiseudulla vielä alhaiset.

Katujen pölyäminen on keväinen ilmiö, jonka etenkin astmaatikot tuntevat. Pölyämistä voi vähentää monella tapaa. Hiekoitussepelin ja hiekan voi poistaa kaduilta ja pihoilta ilman turhaa pölyttämistä. Ensisijaisen tärkeää on poistaa hiekka kosteana. Lopuksi pinnat voi ruiskuttaa puhtaaksi vedellä.

Lehtipuhaltimia ei saa käyttää siivoukseen, sillä ne nostavat pölyn tehokkaasti ilmaan. Jos ei itse hoida pihaa, voi silti vaikuttaa siihen, miten omassa taloyhtiössä hiekanpoisto hoidetaan.

Sää hillitsee pölyn määrää ilmassa

Yleensä pölypitoisuudet nousevat korkeiksi maalis–huhtikuun vaihteessa. Tänä keväänä katupöly on paljastunut lumen ja jään alta aikaisin. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden mittauksissa ilman hiukkaspitoisuudet ovat kuitenkin vielä matalia. Pääväylien läheisyydessä ilmanlaatu on jo ollut huono, mutta vain lyhyitä aikoja. Ensimmäiset pölyiset päivät havaittiin 26.–27. helmikuuta Hyvinkäällä, jolloin hiukkaspitoisuudet ylittivät raja-arvotason. Muilla HSY:n mittausasemilla ei ole vielä havaittu pölypäiviä.

Sääolosuhteet hillitsevät ilman pölyisyyttä. Pölyäminen voimistuu, kun auringonpaiste kuivattaa tienpinnat ja tuuli heikkenee. Pääkaupunkiseudulla kaupungit ovat jo aloittaneet katujen puhdistamisen. Tienreunoja kostutetaan pölyämisen vähentämiseksi.

HSY seuraa ilmanlaatua vuoden jokaisena päivänä

HSY seuraa pääkaupunkiseudun ilmanlaatua vuoden jokaisena päivänä. Ajantasaiset tiedot ilmanlaadusta saa osoitteesta www.hsy.fi/ilmanlaatu, Twitteristä tai QR-koodilla. Twitter kertoo pääkaupunkiseudun ilmanlaatutilanteen joka arkiaamu. QR-koodi on oikolinkki mittaustuloksiin ja se löytyy jokaisen HSY:n ilmanlaadun mittausaseman seinästä.

Lisäksi ajantasaista tietoa ilmanlaadusta saa esimerkiksi metrojen ja raitiovaunujen uutisnäytöiltä. Erityisesti hengitys- ja sydänsairaille sekä pienten lasten vanhemmille on kehitetty myös maksullinen Ilmanlaatuviesti-tekstiviestipalvelu, joka varoittaa huonosta ilmanlaadusta suoraan palvelun tilaajan puhelimeen.

Katupoly_Pienhiukkasesite_2012(pdf)

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.