TTT1402_1_Intraan

”En halua leimautua masentuneeksi mielenterveyspotilaaksi, kun en sitä ole. Mikä minä olen työtaakastani marisemaan, kun työkaveri on samassa liemessä. Jos tulkitaan, että en selviä töistäni, voin saada potkut.” Nuo ovat työssään uupuneiden selityksiä sille, miksi he eivät ole hakeneet apua väsymykseensä työterveyshuollosta eivätkä muualta.

Työssään uupuvia mutta väsymystään peitteleviä voi kutsua sinnittelijöiksi. Sinnittelijät selityksineen löytyivät, kun psykologi Laura Sokka haastatteli työuupuneita tutkimukseensa, joka käsittelee työuupumuksen vaikutuksia aivojen tiedonkäsittelyyn. Väitöskirjaansa tekevä Sokka työskentelee tutkijana Työterveyslaitoksessa.

– Monen uupuneen oireet olivat kehittyneet 2–5 vuoden aikana, Sokka sanoo Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä 2/2014. Hänen haastattelemansa, työssään uupuneet sinnittelijät ovat Helsingin kaupungin työntekijöitä, esimerkiksi opettajia, sairaanhoitajia ja virkamiehiä. Kukaan haastatelluista ei ole yö- eikä kolmivuorotyössä, joka jo itsessään kuormittaisi.

Työuupumuksen oireita on kuukausittain joka neljännellä ja vakava työuupumus vaivaa 2–3:a prosenttia suomalaisista. – Oman uupumuksen tunnistaminen on nykyisin osa ammattitaitoa, sanoo TTT-lehdessä kehittämispäällikkö Anna-Maria Teperi Helsingin kaupungin työterveyskeskuksen kehittämisyksiköstä. Teperin mukaan esimiestaitoihin kuuluu se, että työpaikalla saa puhua jaksamisesta ilman mustamaalausta.

Lue lisää: www.tttdigi.fi Miksi uupuva ei hae ajoissa apua?

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.