Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut tohmajärveläisen yhtiön toimitusjohtajan sakkorangaistukseen ja vahingonkorvauksiin Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajan puhelinhäirinnästä ja haukkumisesta.

Toimitusjohtaja oli soittanut humalassa tarkastajalle hänen ollessaan perheensä kanssa ulkomailla lomamatkalla. Toimitusjohtaja oli soittanut tarkastajalle muutaman tunnin aikana 12 puhelua hänen yksityispuhelimeensa. Tarkastaja oli pyytänyt miestä soittamaan työasioissa sitten kun hän on palannut töihin. Toimitusjohtaja ei kuitenkaan uskonut tarkastajaa, vaan jatkoi soittelua. Toimitusjohtaja oli sanonut puhelimessa, että ”mitä huora muuten tietää”. Tarkastajan aviomies ja perheen kaksi lasta kuulivat nimittelyn puhelimen kaiuttimen kautta.

Soittelun syynä oli tarkastajan aikaisemmin tekemä työsuojelutarkastus ja siitä aiheutuneet jatkotoimet. Tarkastaja oli käynyt yrityksessä tarkastuksella ja antanut havaitsemistaan puutteista työnantajalle ohjeita ja kehotuksia niiden korjaamiseksi. Toimitusjohtaja ei ollut kuitenkaan noudattanut tarkastajan ohjeita, minkä vuoksi työsuojeluviranomainen oli asettanut työnantajalle uhkasakon ja tehnyt poliisille rikosilmoituksen. Käräjäoikeus oli tuominnut toimitusjohtajan työaikakirjanpidon laiminlyönnistä sakkoihin. Toimitusjohtaja oli soittanut häirintäsoitot näiden tapahtumien jälkeen.

Oikeus tuomitsi työnantajan edustajan kotirauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta 40 päiväsakkoon, joista hänelle tulee hänen tuloillaan maksettavaa 1 800 euroa. Lisäksi oikeus tuomitsi toimitusjohtajan maksettavaksi tarkastajalle henkisestä kärsimyksestä 700 euroa, todistelukulut noin 380 euroa, sekä tarkastajan oikeudenkäyntikulut noin 2 500 euroa.

Tuomio on lainvoimainen.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.