1932399_615788211826840_1037733677_n

Kuva: Puolustusvoimat

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) moittivat hallitusta, joka on vastuuttomasti leikannut puolustusmäärärahoja.

– Koko maan uskottava puolustuskyky on heikentynyt, varuskuntia on lakkautettu, sodanajan reserviä karsittu, kertausharjoitukset ajettu kestämättömän alas ja jalkaväkimiinat kielletty. Tämä linja ei voi, eikä saa jatkua, Niinistön ja Soinin lähettämässä tiedotteessa linjataan.

Perussuomalaisten mielestä puolustusmäärärahoja on korotettava vähintään puolustushallinnon TURPO- selonteossa esitetyllä tavalla.

– Perussuomalaisten linja on selvä, sitoudumme määrärahojen korottamiseen heti seuraavan vaalikauden alussa ja vaadimme, että kaikki puolueet kertovat kantansa rehellisesti ennen vaaleja. Erityisesti edellytämme, että vanhat puolueeet, Kokoomus, SDP ja Keskusta vastaavat kysymykseen yksiselitteisesti ja kiertelemättä. Suomella voi olla vain yksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja. Maanpuolustuksen resursseja on lisättävä. Kansallinen konsensus on rakennettava tälle perustalle.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.