Phalacrocorax_carbo02

Merimetso

Merimetsoyhdyskunta on tuhottu Siikajoen rannikolla. Oululainen lintuharrastaja Jukka Piispanen löysi lauantaina 28.6. merimetsojen pesimäluodolta vähintään 70 kuollutta poikasta ja yhteensä 28 tuhottua pesää. Puolikasvuiset poikaset oli tapettu arviolta viikkoa tai kahta aiemmin.

Merimetsojen pesintöjä tuhotaan edelleen vuosittain. Viime vuonna laittomia pesätuhoja paljastui ainakin kahdessa paikassa Merenkurkussa. Tapaukset ovat kuitenkin selvästi vähentyneet. Vuonna 2009 merimetson pesistä tuhottiin Suomessa peräti 17 prosenttia.

Merimetso on luonnonsuojelulailla rauhoitettu ja sen pesän ohjeellinen korvausarvo on 235 euroa. Siikajoen pesätuhon korvausarvo nousee siis yli 6000 euroon. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus Oulun poliisille.

Suomessa pesi viime kesänä noin 18500 merimetsoparia. Perämerellä merimetso on edelleen harvalukuinen. Nyt tuhotun yhdyskunnan lisäksi alueella on vain kaksi yli kymmenen parin merimetsoyhdyskuntaa.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.