rings

Tällä hetkellä Suomessa ei ole omaa lakia, joka kieltäisi avioliittoon pakottamisen.

Avioliittoon pakottamista esiintyy myös Suomessa. Maahanmuuttajanaisia ja -lapsia tukevan Monika-Naiset ry:n mukaan yhteydenottoja pakkoavioliitoista tulee järjestöön noin parikymmentä vuodessa.

– Kyseessä on vasta jäävuoren huippu, arvioi Voimavarakeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert.

Hän sanoo, että pakkoavioliitot tulisi kriminalisoida. Tällä hetkellä Suomessa ei ole omaa lakia, joka kieltäisi avioliittoon pakottamisen. Pakkoavioliittoihin voidaan soveltaa nyt ihmiskauppaa tai pakottamista koskevaa lakia.

Gerbertin mukaan ilman omaa lakia keinot pakkoavioliiton uhrien auttamiseen ovat kuitenkin rajalliset, eivätkä viranomaiset osaa auttaa tai tunnistaa ongelmaa. Tiettävästi yhtäkään pakkoavioliittotapausta ei ole vielä edennyt rikostutkintaan.

– Lastensuojelussa törmätään säännöllisesti tapauksiin jo yläasteella, mutta ei ole tietoa, miten laajasta ilmiöstä puhutaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ei sulje pois mahdollisuutta kriminalisoida pakkoavioliitto. Hänen mukaansa pakkoavioliiton erilliskriminalisoinnin vaikutuksia tulee kuitenkin arvioida huolellisesti, ja tapausten laajuus selvittää.

– Pelkkä kriminalisointi ei riitä poistamaan ongelmaa ja saattaa jopa vaikeuttaa sen ratkaisua, jos se vähentää uhrien halukkuutta ottaa yhteyttä auttajatahoihin.

Gerbert ei usko tähän.

– Jos lähdemme tällä logiikalla, emme voi kriminalisoida mitään rikoksia, mitä perheessä tapahtuu. Pakkoavioliitosta voisi tehdä yleisen syytteen alaisen rikoksen, jolloin uhrin itsensä ei tarvitse tehdä rikosilmoitusta.

Pakkoavioliittoaikeet tarkempaan syyniin Ruotsissa ja Britanniassa

Pakkoavioliittoja koskevaa lainsäädäntöä kiristettiin Ruotsissa tänään. Nyt laissa kielletään henkilön huijaaminen ulkomaille esimerkiksi lomamatkan varjolla, jos kyseessä on oikeasti tarkoitus naittaa hänet.

Myös ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamista tiukennettiin. Maksimirangaistus avioliittoon pakottamisesta on neljän vuoden vankituomio.

Britanniassa pakkoavioliitot kriminalisoitiin hiljattain. Lain mukaan vanhemmat, jotka pakottavat lapsen avioliittoon, voivat saada enintään seitsemän vuoden tuomion. Laki on voimassa Englannissa ja Walesissa, ja sen on tarkoitus tulla voimaan myöhemmin myös Skotlannissa.

http://www.monikanaiset.fi/

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.