26772.jpg

Kuvaaja: Katri Hyväkkä/Keskustan kuvapankki 

Viisi uutta kansanedustajaa aloitti perjantaina pestinsä eduskunnassa. Kansanedustajat tulivat paikkaamaan europarlamenttiin valittujen edustajien ja pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) eduskuntaan jättämää aukkoa.

Neljästä edustajasta vain Harry Wallinilla (sd.) on aiempaa kokemusta kansanedustajatyöstä. Wallinin lisäksi kansanedustajina aloittavat Katja Hänninen (vas.), Elina Lepomäki (kok.), Mikael Palola (kok.) ja Mika Raatikainen (ps.).

Kansanedustajilla on aikaa perehtyä alkavaan työhönsä eduskunnan kesätauolla, joka alkoi heinäkuun alusta. Istuntokausi jatkuu syyskuun alussa.

Puhemies Eero Heinäluoma toivotti kansanedustajat tervetulleeksi ja intoutui muistelemaan ensimmäistä päiväänsä eduskunnassa.

– Silloin tuntui, että koko maailma on hallussa.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.