DSC02993

Kuntien velanotto ei saa tukea suomalaisilta, joista noin kolmannes olisi valmis korottamaan käyttö- ja palvelumaksuja. Kuvaaja: Kerttu Vali

Kunnan lainanoton lisääminen sai vähiten kannatusta keinona tasapainottaa taloutta. Tämä käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön TNS Gallup Oy:llä teetättämästä tutkimuksesta. Ajatus asuinkunnan lainanoton lisäämisestä palvelujen ja kunnan työpaikkojen turvaamiseksi on vastenmielinen asia. Seitsemän kymmenestä (70 %) vastustaa sitä. Lisälaina on vieläkin torjutumpi asia kuin vuotta aiemmin.

Tämä todentuu myös asenneväittämissä. Enemmistö (65 %) suomalaisista kannattaa sitä, että kunnille säädetään velkakatto lainanoton hillitsemiseksi. Vain viidennes vastustaa ehdotusta.

Kuntapalvelujen lisääminen veroja korottamalla synnyttää hylkimisreaktion. Enemmistö (65 %) torjuu ehdotuksen, jonka mukaan kuntapalveluita tulisi lisätä vaikka veroja korottamalla. Ehdotus saa vastakaikua oikeastaan vain vasemmistoliiton kannattajilta (42 %).

Lähes puolet (48 %) torjuu ajatuksen, että oman asuinkunnan säästöissä olisi menty jo nyt liian pitkälle. Lähes kolmannes (31 %) on valmis allekirjoittamaan väittämän. Väittämän hyväksyvien osuus on lisääntynyt vuodesta 2013 (24 % ? 31 %).

Kunnallisten palveluiden karsiminen nykyisestä, kunnan taloudellisen tilan parantamiseksi, jakaa väestön kahtia. Kaksi viidestä (39 %) kannattaa karsimista ja joka toinen vastustaa (50 %). Kuntapalvelujen karsintaa kannattavien osuus on vähentynyt vuoden takaisesta (43 % ? 39 %).

Joka toinen (48 %) on valmis allekirjoittamaan väittämän, jonka mukaan palvelut kunnissa ovat paisuneet yli kansalaisten maksukyvyn. Ajatuksen torjuu reilu kolmannes (36 %) väestöstä. Ehdotus saa nyt enemmän vastakaikua kuin vuonna 2012, jolloin asiaa tiedusteltiin edellisen kerran (45 % ? 48 %)

Tuloksista voisi tehdä johtopäätöksen, että säästää pitäisi, lainataakkaa ei tulisi kasvattaa. Ongelma syntyy siitä, että palveluita ei kuitenkaan saisi karsia, saati veroja korottaa.

Kokoomuslaiset halukkaimpia palvelumaksujen korotuksiin ja ulkoistamiseen

Kansalaisilla ei ole yksimielistä näkemystä siitä, miten kuntien talouden tilaa tulisi parantaa. Noin kolmannes korottaisi käyttö- ja palvelumaksuja (31 %). Samansuuruinen joukko kannattaa kunnan omaisuuden myymistä (31 %). Noin neljännes (26 %) ulkoistaisi palveluita yritysten ja järjestöjen hoidettavaksi. Vastenmielisin asia on lainanottamisen lisääminen. Sellaisia, joiden mielestä mitään ei tarvitse tehdä löytyy vain kymmenesosan verran.

Puolueiden kannattajien välillä löytyy eroja. Kokoomuksen kannattajat profiloituvat selkeimmin. Enemmistö kokoomuksen tukijoista korottaisi palveluiden käyttö- ja palvelumaksuja (56 %) ja ulkoistaisi palveluita yritysten ja järjestöjen hoidettavaksi (52 %).

Muiden puolueiden kannattajat ovat selvästi varovaisempia näkemyksissään. SDP:n (31 %), perussuomalaisten (34 %) ja keskustan (33 %) kannattajien keskuudessa suosituin vaihtoehto on käyttö- ja palvelumaksujen korottaminen. Vasemmistoliiton kannattajille saattaisi maistua verojen korottaminen (27 %). Vihreiden kannattajista yli kolmannes (36 %) myisi kunnan omaisuutta.

Näkemyksiä kuntien talouden ongelmien helpottamiseksi selvitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli mainita seitsemästä tarjotusta keinosta kaikki ne, joita kannattaa kotikuntansa talouden tasapainottamiseksi. Lisäksi oli mahdollisuus sanoa, että mitään toimenpiteitä ei ole tarvis tehdä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla kesäkuussa 2014. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.100. Vastaajat edustavat maamme 18 – 75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.