prostitution-in-brazil

Keskusrikospoliisi on selvittänyt laajan, vuosina 2008–2014 toimineen paritusrikossarjan, joka liittyy jo aiemmin elokuussa 2013 Pirkanmaan käräjäoikeudessa ja toukokuussa 2014 Turun hovioikeudessa käsiteltyyn paritusvyyhtiin.

Nyt syyttäjän syyteharkintaan toimitettiin kokonaisuus, joka koskee kahdeksaa paritukseen käytettyä asuntoa Vaasassa, Seinäjoella, Tampereella, Oulussa ja Porissa. Tutkintaan ovat osallistuneet eri Keskusrikospoliisin toimipisteet sekä mm. Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan poliisilaitokset (nyk. Pohjanmaan ja Lounais-Suomen poliisilaitokset).

Törkeää paritusta koskevan esitutkinnan perusteella asuntojen välittämisestä epäillään neljää suomalaista miestä sekä vironvenäläistä naista, jonka epäillään myös välittäneen vironvenäläiset prostituoidut työskentelemään eri asuntoihin. Kaikki epäillyt ovat pääosin myöntäneet teot.

Henkilöiden epäillään tarjonneen vuokra-asuntoja seksuaalipalveluiden tarjoamista varten ja ansainneen kukin ainakin useita kymmeniä tuhansia euroja. Poliisi on takavarikoinut asunnoista rikoshyötynä useita tuhansia euroja ja yksi kiinteistö on asetettu vakuustakavarikkoon.

Koska kyseessä on useiden vuosien tekoaika, voidaan arvioida seksipalveluja ostetun miljoonilla euroilla. Asuntoparittajien arvioidaan ottaneen tuosta osuutenaan yhteensä jopa 400 000 €.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.