Voittajaveistos on nimeltään Leikkiä ja totta. Sen toteuttaneen Esko Heikuran mukaan teos kuvaa sitä, kuinka pentukarhujen leikki on harjoittelua tulevaisuutta varten. Se kasvattaa pentuja kohtaamaan edessä olevan suuren maailman.

Toisen sijan nappasi Iisalmesta kotoisin oleva Erkki Rytkönenveistoksella Pentu alas ja heti! ja kolmanneksi tuli virolaisen Silver Treimanin teos Valmiina metsästyskauteen. Myös ne saivat kiitosta mittasuhteiden ja asentojen realistisuudesta, pintakäsittelystä ja aiheen humoristisuudesta.

Tuomaristo antoi myös kolme kunniamainintaa. Ne menivät venäläisenKirill Bairin teokselle Karhunleikki, viitasaarelaisen Jouko KinnusenEmokarhujen äidille sekä kuhmolaisen Hannu Kyllösen veistokselle Samoilla apajilla.

Heikuran teos oli myös yleisön suosikki, sillä se sai lähes 200 ääntä 1?281:stä.

Lauantaina karhuja veistettiin myös kahden tunnin pikakilpailussa. Yleisö sai äänestää 22 teoksesta, joista voittajaksi selviytyi Hannu Kyllösen tynnyrissä istuva karhu.