Sörnäisen+ryöstäjät

Helsingin poliisi tutkii eilen torstaina illalla tapahtunutta kahta ryöstöä, joista epäillään samoja tekijöitä.

Juuri ennen klo 21 tapahtui ensimmäinen ryöstö Kustaankadulla, jossa kaksi nuorta tekijää tunkeutui talon asukkaan mukana sisälle porraskäytävään. Toinen tekijöistä uhkasi väkivallalla naispuolista asianomistajaa toisen jäädessä ulko-ovelle. Tapauksen yhteydessä uhrilta anastettiin omaisuutta. 

Tekijät pakenivat paikalta Vaasankadun kautta Sörnäisten metroasemalle ja sieltä edelleen Kulmavuorenkadulle. Noin 10 minuuttia edellisestä ryöstöstä ilmeisesti samat tekijät uhkasivat väkivallalla kadulla liikkunutta nuorta miestä ja anastivat häneltä omaisuutta. Tekoja tutkitaan törkeinä ryöstöinä uhkaamiseen käytettyjen astaloiden takia. 

Tekijöiden tuntomerkit: 

Tekijä 1: tummaihoinen, mahdollisesti somalitaustainen,  ikä noin 17 – 20 vuotta, mahdollisesti nuorempi,  pituus n. 180 cm, pukeutunut valkoiseen lyhythihaiseen t-paitaan ja mustiin pitkiin housuihin,  jalassa punaiset kengät, joissa valkoiset pohjat.

Tekijä 2: tummaihoinen, mahdollisesti arabitaustainen, ikä noin 17 – 20 vuotta, mahdollisesti nuorempi, pituus n. 180 cm, pukeutunut harmaaseen huppariin ja harmaisiin pitkiin housuihin, jalassa punaiset kengät, joissa valkoiset pohjat. 

Poliisi julkaisee ohessa valokuvia tekijöistä. Lisäksi Helsingin poliisilaitoksen Facebook-sivustolla on saatavilla video tekijöistä osoitteessahttps://www.facebook.com/video.php?v=691853007562903&saved. Videolla on kooste valvontakameroiden tallenteista, joista on nähtävistä epäiltyjen tekijöiden liikkumista Sörnäisten metroasemalla. 

Vihjeet tekijöiden henkilöllisyydestä pyydetään ilmoittamaan numeroon 0295475323 tai virka-ajan jälkeen 0295417935 tai sähköpostilla omaisuusrikoksetRPO.helsinki@poliisi.fi

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.