UtJRlogo.jpg

Utin jääkärirykmentin henkilöstöä osallistuu syyskuussa Saksassa ja Alankomaissa järjestettävään Jackal Stone 2014 –erikoisjoukkoharjoitukseen. Suomalaiset osallistuvat harjoitukseen Länsi-Saksassa 5. – 22. syyskuuta osastolla, jonka vahvuus on 32 henkilöä. 

Suomalaisen harjoitusosaston päätavoitteena on testata yhteistoimintakykyä muiden maiden joukkojen kanssa sekä kouluttaa henkilöstöä toimimaan osana monikansallista erikoisjoukkokomponenttia. Harjoitus kehittää joukon ammattitaitoa ja kykyä toimia kansainvälisessä toimintaympäristössä. 

Jackal Stone on Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen Euroopan johtoportaan (Special Operations Command Europe, SOCEUR) järjestämä harjoitus, joka tarjoaa erikoisjoukoille mahdollisuuden harjoitella niiden toimintaan liittyviä taktiikoita, tekniikoita ja menetelmiä. 

Harjoitukseen osallistuu kaikkiaan noin 1500 henkilöä 12 maasta. Suomen lisäksi harjoitukseen osallistuvat Alankomaat, Italia, Iso-Britannia, Liettua, Norja, Puola, Ruotsi, Slovenia, Tanska, Tsekki ja Yhdysvallat. 

Osallistuminen harjoitukseen on todettu vuonna 2013 laaditussa maavoimien toimintasuunnitelmassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomesta osallistuu joukkoja Jackal Stone –harjoitukseen. Vuonna 2012 harjoitukseen osallistui suomalaisia tarkkailijoita. 

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.