KOTIMAAN-BANNERI7-719

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 16.4.2014 Malminkartanossa tapahtuneesta, kolme ihmishenkeä vaatineesta räjähdysmäisestä tulipalosta.

Poliisin suorittamissa tutkimuksissa on vahvistunut epäily siitä, että pahimmin palaneen asunnon asukas oli valellut asuntoonsa suuren määrän erilaisia palaviksi nesteiksi luokiteltuja aineita. Poliisin tutkimusten mukaan palavia aineita on saattanut olla jopa 20 – 30 litraa. Osa nesteistä on ollut herkästi kaasuuntuvia ja tämän vuoksi tulipalo oli räjähdysmäinen ja aiheutti paljon tuhoa mm. kiinteistön rakenteita vaurioittamalla. Räjähdysaineita tulipalossa ei käytetty. Vahinkojen kustannukset ovat nousseet useisiin satoihin tuhansiin euroihin.

Asuntonsa tuleen sytyttänyt mies oli syntynyt vuonna 1958. Palossa kuoli hänen lisäkseen talossa asuneet 1950 ja 1954 syntyneet miehet. Yläkerran asunnosta kriittisessä tilassa sairaalaan toimitettu palokaasuja hengittänyt nainen on toipunut vammoistaan.

Riskosnimikkeinä poliisin esitutkinnassa on ollut törkeä tuhotyö, kaksi törkeää kuolemantuottamusta ja törkeä vamman tuottamus. Epäillyn menehdyttyä palossa, asia ei etene poliisilta syyteharkintaan. Tapahtuman korvausvaatimuksia käsitellään myöhemmin siviilioikeusprosessissa.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.