DSC02811

Kuva: Kerttu Vali

Poliisi ei koskaan lakkaa ihmettelemästä tätäkään silloin tällöin toistuvaa käsittämättömän typerää ilmiötä. Mitä ihmettä liikkuu vandaalin pään sisällä? Tehdäänkö teot ymmärrystä vailla vai hakemalla tylsistymiseen adrenaliinia ja vaaran tunnetta. 

Tällä kertaa on pitkin viikkoa laitettu kiviä ja muita esineitä rautatiekiskoille, niin Kauniaisissa, Leppävaarassa, Kauklahdessa kuin Espoon Keskuksessa. Tekijät ovat toimineet häikäilemättömästi myös suoraan asemilla.

Esineet voivat pahimmillaan aiheuttaa paniikkijarrutuksen, matkustajien suistumisen paikoiltaan tai jopa junan suistumisen kiskoiltaan. Kokkolassa tipahti veturinkuljettaja lattialle. Kuulostiko hauskalta? Sitä se ei todellakaan ole. Sen ajan kun veturinkuljettaja kömpii ylös lattialta, ei kukaan vahdi veturin ohjausta. Tätäkö tekijät hakevat? Jos näin on tai näin käy voi rikosnimikkeeksi muodostua törkeä vahingonteko, vaaran aiheuttaminen, pahoinpitely, kuolemantuottamus tai jopa tappo alkuperäisen liikenteenhäirintä -rikosnimikkeen sijaan.

Lopettakaa ennen kuin on liian myöhäistä! Joudutte vaaraan myös itse!

Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan pikimmiten yhteys Espoon poliisin rikostutkintaan puh. 029 5438240

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.