Copyright: Tampereen kaupunki/Susanna Lyly. 2012

Koronapandemian seurauksena Tampereen vuoden 2020 tulosennuste on noin 26 miljoonaa euroa alijäämäinen ja myös näkymät vuodelle 2021 ovat vaikeat. Ilman pandemian vaikutuksia vuoden 2020 tuloksesta olisi arvioitu tulevan ylijäämäisen. Tampereen kaupunginhallitus päätti 31.8., että Tampere hakee 10 miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionavustusta.

Valtionvarainministeriö on asettanut haettavaksi kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen vuonna 2020. Kunnan valtionosuutta voidaan korottaa hakemuksen perusteella, jos kunta on ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Perusteluissa on esitettävä myös ne toimenpiteet, joita kunta on itse tehnyt tai on tekemässä poikkeuksellisten tai tilapäisten talousongelmien parantamiseksi.

Harkinnanvaraisen avustuksen kriteereissä huomioidaan myös koronakriisin vaikutukset, jotka on eriteltävä hakemuksessa. Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä vuonna 2020 enintään 60 miljoonaa euroa.

Liked it? Take a second to support Kerttu Vali on Patreon!