Kuluttaja-asiamies Katri Väänänen Kuva: Nina Kaverinen

Kuluttaja-asiamies on viime vuosina tarkastellut osana luottojen valvontaa luottojen vertailu- ja kilpailutuspalveluita. Havaintojen perusteella luotonvertailupalveluiden markkinoinnissa esiintyy puutteita, joiden korjaamiseksi kuluttaja-asiamies on lähettänyt palveluntarjoajille ohjeistuskirjeen. Ohjeistuksessaan kuluttaja-asiamies muistutti palveluita myös vuoden loppuun asti voimassa olevasta luottojen suoramarkkinointikiellosta.

Luottomarkkinoilla on tarjolla erilaisia luottojen vertailu- ja kilpailutuspalveluja, joiden välityksellä kuluttajan on mahdollista hakea luottoa ja saada luottotarjouksia useilta eri luotonantajilta. Kuluttaja-asiamiehen tekemien havaintojen perusteella palveluiden verkkosivuilla on harhaanjohtavia ja epäselviä tietoja.

Ohjeistuskirjeessään kuluttaja-asiamies muistutti vertailu- ja kilpailutuspalveluita siitä, että niiden on noudatettava tiettyjä kuluttajansuojalain kuluttajaluottosäännöksiä. Tällaisia säännöksiä ovat esimerkiksi hyvä luotonantotapa sekä tiedonantovelvollisuudet luottoa mainostettaessa.

Vertailuja mainostettu perusteettomin kattavuus- ja edullisuusväittein

Kuluttaja-asiamiehen havaintojen perusteella luotonvertailusivustot pyrkivät luomaan usein mielikuvaa siitä, että kuluttajan puolesta tehdyt vertailut ja kilpailutukset olisivat kattavampia kuin ne oikeasti olivat. Vertailut olivat tyypillisesti kattaneet vain palveluiden yhteistyökumppaneiden luottoja.

– Jos palvelussa ei kerrota selkeästi yhteistyökumppaneista, kuluttajalle voi syntyä harhaanjohtava mielikuva vertailun kattavuudesta ja palvelun puolueettomuudesta. Kuluttajien kannalta on tärkeää, että palvelun markkinoinnissa kerrotaan läpinäkyvästi yhteistyökumppaneista ja palvelun roolista, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen painottaa.

Lisäksi palvelujen markkinoinnissa oli saatettu väittää ilman tukevaa näyttöä, että niiden välityksellä saatavat luotot olisivat hinnaltaan aina edullisempia tai kuluttaja saisi konkreettisia säästöjä yhdistämällä olemassa olevat lainansa palvelun välityksellä. Kuluttaja-asiamies korosti ohjeistuksessaan, ettei tällaisten väitteiden esittäminen ole perusteltua tilanteessa, jossa palvelu vertailee vain yhteistyökumppaneidensa luottoja.

Huomiota kiinnitettävä luoton tietojen esitystapaan

Kuluttajille ei myöskään ollut aina annettu kaikkia kuluttajansuojalain edellyttämiä tietoja luottotarjousten esittelyn yhteydessä. Lain mukaan kuluttajalle pitää kertoa

  • luoton todellinen vuosikorko
  • luoton korko ja muut luottokustannukset
  • luoton määrä tai luottoraja
  • sopimuksen kesto
  • luottokustannusten yhteismäärä ja
  • maksuerien määrä.

Kuluttajan kannalta keskeinen tieto on myös markkinoidun luoton tyyppi eli onko kyseessä kerta- vai jatkuva luotto.

Kuluttaja-asiamies huomautti ohjeistuksessaan, että luoton tietoja kerrottaessa on kiinnitettävä huomiota niiden esitystapaan. Tiedot on annettava aina selkeästi ja tiiviinä kokonaisuutena. Ne eivät saa olla esimerkiksi hajallaan eri puolilla verkkosivuja, vaan kuluttajan on nähtävä vaivattomasti kaikki tiedot yhdellä silmäyksellä.

Suoramarkkinointikielto koskee myös luotonvertailupalveluita

Kuluttaja-asiamies muistutti ohjeistuksessaan luotonvertailupalveluita myös väliaikaisesta luottojen suoramarkkinointikiellosta. Kuluttajansuojalakia muutettiin heinäkuussa tilapäisesti niin, että tiettyjen kuluttajaluottojen korkoa rajattiin väliaikaisesti kymmeneen prosenttiin ja samalla kiellettiin luottojen suoramarkkinointi. Kiellettyä on myös luottojen vertailu- ja kilpailutuspalveluiden suoramarkkinointi.

– Suoramarkkinointi on kiellettyä niin uusille kuin myös olemassa oleville tai entisille asiakkaille vuoden loppuun saakka. Merkitystä kiellon kannalta ei ole sillä, markkinoiko luottoja esimerkiksi luotonantaja, luotonvälittäjä vai muu taho, kuluttaja-asiamies tähdentää ohjeistuksessaan.

Huomioitava on, että vaikka väliaikainen korkokatto ei koskekaan hyödykesidonnaisia luottoja, kuten osamaksukauppaa tai luottokorttiluottoja, suoramarkkinointikielto pätee myös näihin luottoihin.

Liked it? Take a second to support Kerttu Vali on Patreon!