Kuva: Santeri Viinamäki, CC BY-SA 4.0, 

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen on 12.11.2020 antanut päätöksen Rajavartiolaitoksen operatiivisesta toiminnasta ja sen lainmukaisuudesta sisärajavalvonnan väliaikaisen palauttamisen yhteydessä. Apulaisoikeusasiamies otti asian omana aloitteenaan käsiteltäväkseen asian yleisen merkityksellisyyden ja useiden ylimmille laillisuusvalvojille tehtyjen kanteluiden vuoksi.

Sisärajavalvonta palautettiin väliaikaisesti Suomen länsirajalle valtioneuvoston 17.3.2020 tekemällä päätöksellä koronaviruksen aiheuttamasta tartuntatautiepidemiasta Suomen sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvan vakavan uhan edellyttämien toimien vuoksi rajavartiolain 15 §:n nojalla 19.3.2020 alkaen. Sisärajavalvontaa on sittemmin jatkettu useilla myöhemmillä päätöksillä. Apulaisoikeusasiamies toteaa, että kanteluiden tilanteissa on viime kädessä ollut kysymys kansalaisen liikkumisvapauteen kuuluvan maastalähtöoikeuden turvaamisesta ja toisaalta julkiselle vallalle kuuluvan väestön terveyden edistämisvelvollisuuden yhteen sovittamisesta.  Vaikka ei voidakaan katsoa riidattomasti selvitetyksi, että kantelijoilta olisi suoranaisesti kielletty rajanylitys, on ilmeistä, etteivät kansalaiset kaikissa tilanteissa ole ymmärtäneet rajavartiomiesten matkustussuosituksia koskevia neuvoja ja kehotuksia ainoastaan suosituksenluonteisiksi.

Apulaisoikeusasiamies toteaa, että valtioneuvoston linjausten mukainen ohjeistaminen suositustenmukaisesta rajanylityskäyttäytymisestä sekä neuvominen samassa yhteydessä perustuslaillisesta maastapoistumisoikeudesta olisi ollut haastavaa, mutta siitäkin huolimatta näin olisi tullut menetellä. Viranomaiselle kuuluu neuvontavelvollisuus ja rajavartijan tulee toiminnassaan ottaa aina huomioon perus- ja ihmisoikeudet sekä toimia niin, että näihin oikeuksiin puututaan mahdollisimman vähän.

Apulaisoikeusasiamies huomioi, että rajaviranomaiset ovat joutuneet toimimaan poikkeuksellisessa, hyvin nopeaa reagointia edellyttävässä tilanteessa sekä kovan paineen alaisina. Apulaisoikeusasiamies ei epäile, etteivätkö viranomaiset ja yksittäiset virkamiehet olisi erittäin vaativassa ja kiireisessä tilanteessa sekä kovassa paineessa pyrkineet tekemään parhaansa pandemian leviämisen estämiseksi tai hidastamiseksi rajanylityspaikoilla.

Rajavartiolaitos ottaa apulaisoikeusasiamiehen päätöksessään esittämät tärkeät kannanotot huomioon toiminnassaan. Rajavartiolaitos on pyrkinyt alkuvaiheen jälkeen toiminnassaan rajanylityspaikoilla ja tiedottamisessaan tuomaan esille kansalaisten oikeuksia laajasti ja selkeästi sekä pyrkinyt käyttämään mahdollisimman selkeitä ja yksiselitteisiä ilmaisuja. Rajavartiolaitos on tunnistanut lainsäädännön kehittämisen tarpeet ja käynnistänyt jo selvitystyön, jolla vastataan sekä apulaisoikeusasiamiehen että oikeuskanslerin esille nostamiin säädöskysymyksiin.

Liked it? Take a second to support Kerttu Vali on Patreon!