Tammikuun kunta-alan eläkkeet ovat asiakkaiden tileillä jo 17.12.

Keva on inhimillisen virheen vuoksi maksanut kunta-alalta eläkettä saavien tammikuun eläkkeet liian varhain. Tammikuun eläkkeet maksetaan eläkkeensaajien tileille jo torstaina 17.12.2020. Kunta-alan eläkkeiden olisi pitänyt olla asiakkaiden tileillä vasta maanantaina 4.1.2021.

Tilanne koskee noin 400 000 Kevan kunta-alan eläkkeensaajaa.

Evankelis-luterilaisen kirkon, Kelan ja Suomen Pankin henkilöstön eläkkeet Keva maksaa maanantaina 4.1.2021. Valtion eläkkeet maksetaan normaalina maksupäivänä eli 20.1.2021.

Kunta-alalta eläkettä saavat eivät valitettavan virheen vuoksi saa eläkettä tammikuun puolella 2021. Seuraavan kerran eläke maksetaan heille keskiviikkona 3.2.2021.

–  Tämä on hyvä huomioida oman talouden suunnittelussa joulun ja uudenvuoden aikaan, sanoo Kevan varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander.

Keva on selvittänyt verottajan alustavan kannan, jonka mukaan joulukuussa virheellisesti maksettu tulevan tammikuun eläke luetaan vuoden 2020 eläketuloksi. Tästä aiheutuvia ongelmia ja niiden ratkaisukeinoja selvitetään.

Asiakkaan tilanteesta riippuen virheellä voi olla vaikutusta esimerkiksi Kelan etuuksiin. Keva on ollut asiasta yhteydessä Kelaan.

– Pyydämme anteeksi asiakkailtamme, joita tehty virhe koskee. Syynä on inhimillinen virhe. Vuodenvaihteen vuoksi maksutietoihin tehdään runsaasti päivityksiä, josta syystä virheellinen maksupäivätieto on jäänyt tiedostoihin ja pankille on välittynyt väärä eläkkeiden maksupäivä, Kimmo Mikander sanoo.

– Heti kun huomasimme virheen, olimme yhteydessä pääpankkiin, mutta asialle ei enää voinut tehdä mitään, Mikander pahoittelee.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.