Mikkeliläisistä nuorista 87 prosenttia on huolissaan ilmastonmuutoksesta. 74 prosenttia pyrkii toimimaan ympäristöystävällisemmin. Yli kaksi kolmasosaa uskoo, että voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Kuitenkin puolet kokee, ettei nuorten mielipiteitä ilmastonmuutoksesta oteta vakavasti.  

Tulokset ovat Mikkelin nuorisopalvelujen järjestämistä kyselyistä, joihin vastasi yli 400 12–29-vuotiasta nuorta vuoden 2020 aikana. 

Mikkelin nuorisopalveluissa on käynnissä Nuorisotyö ilmastotoivon rakentajana -hanke, joka antaa nuorille mahdollisuuksia osallistua aktiiviseen ilmastotoimintaan ja -vaikuttamiseen sekä vuoropuheluun vaikuttajien kanssaTavoitteena on nuorten äänen vahvistaminen ilmastokeskusteluissa ja -päätöksenteossa asioista, jotka tulevat koskemaan heitä tulevina vuosikymmeninä.  

Nuoria eniten kiinnostavat ilmastonmuutokseen liittyvät toiminnan aiheet ovat sosiaalisen median lisäksi luonto, ruoka, lisäksi kierrätys ja jätteen vähentäminen. Mieluiten osallistuttaisiin tapahtumiin, festivaaleihin ja teemapäiviin sekä koulutus- ja infotilaisuuksiin tai luovaan toimintaan. Keskimäärin viidesosa nuorista olisi mielellään itse järjestämässä toimintaa. 

Nuorisotyö ilmastotoivon rakentajana -hankkeessa nuorille järjestetään osallistumismahdollisuuksia koronatilanne huomioiden sekä verkossa, nuorisotaloilla, harrastusryhmissä, vapaa-ajalla että koulutyön tukena. Mikkelin tuore nuorisovaltuusto on avainasemassa viestin viemisessä nuorten ja kaupungin viranhaltijoiden välillä. Nuoret osallistuvat alusta saakka toiminnan ideointiin ja toteuttamiseen 

Nuorisotyön ammattilaisten tukeminen ilmastokasvatuksessa on toinen osa hankekokonaisuutta. Yhteistyö koulujen, järjestöjen ja muiden nuorten kanssa työskentelevien kanssa antaa kaikille lisää työkaluja vastata nuorten kysymyksiin tai huoleen ilmastosta ja ympäristöstä.  

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.