Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sdp.) Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Paraisten kaupunki osallistui tänään muiden seudullisten toimijoiden kanssa Paraistenväylään ja Kirjalansalmen siltaan liittyvään tapaamiseen liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan kanssa.

Parainen on yhdessä Kaarinan kaupungin ja useiden seudullisten toimijoiden kanssa jo vuosien ajan peräänkuuluttanut heikkokuntoisten siltojen pikaista uusimista ja sujuvamman yhteyden rakentamista Kirjalansalmen sillan ja E18-moottoritien välille. Paraistenväylä siltoineen onkin nimetty yhdeksi Varsinais-Suomen kärkihankkeista ja on äärimmäisen tärkeä niin seudun työllisyydelle ja kilpailukyvylle kuin myös työmatka- ja matkailuliikenteen sujuvuudelle. Viime joulukuussa Kirjalansalmen sillalle asetetut uudet, välttämättömät rajoitukset tekevät tilanteesta kuitenkin aiempaa vakavamman ja siksi konkreettisia toimia tarvitaan nopeasti.

Tämänpäiväisessä tilaisuudessa Rakennusteollisuus RT Ry:n toimitusjohtaja Aleksi Randell ja Finnsementti Oy:n toimitusjohtaja Miikka Riionheimo esittivät vakavat näkemyksensä tilanteesta rakennusteollisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Esitettyyn huoleen yhtyivät Paraisten kaupunginjohtaja Patrik Nygrén ja Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta, jotka painottivat myös liikenneturvallisuuden parantamistarvetta. Maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva nosti omassa puheenvuorossaan esiin muun muassa sen, ettei vaihtoehtoista yhteyttä raskaammalle kalustolle käytännössä ole järjestettävissä.

Ministeri Harakka totesi huolen tilanteesta olevan jaettu ja yhteinen. – Kirjalansalmen sillan osalta kyse on merkittävyydeltään poikkeuksellisesta hankkeesta, jossa teollisuuden ja matkailun tarpeet ovat ainutlaatuisella tavalla yhteiset, Harakka totesi. Ministeri rohkaisi tapaamiseen osallistujia sanoilla ”huoli pois”. – Valtion tavoite on, että suunnittelu ja käytännön toimet saadaan katkeamatta etenemään siten, että Kirjalansalmen sillan rakentaminen voidaan aloittaa talven 2022-2023 aikana, lisäsi ministeri.

– Oli mukavaa saada asiallemme ministeri Harakan lämmin ja ymmärtäväinen vastaanotto. Akuutti tilanne on hyvin ministerin tiedossa ja hän ilmaisi vahvan tukensa asian järjestykseen saattamiselle. Olemme iloisia siitä, että asiaa edistetään hallituksessa ja eduskunnassa kevään aikana. Lisäksi olemme iloisia ministerin aikeesta tulla tutustumaan siltoihin ja paikalliseen suurteollisuuteen, toivon mukaan jo tämän kevään aikana, toteaa kaupunginjohtaja Patrik Nygrén.

Kansanedustaja Sandra Bergqvistin aloitteesta järjestettyyn etätapaamiseen osallistuivat myös ministerin erityisavustaja Ilkka Hamunen, Varsinais-Suomen edunvalvontajohtaja Janne Virtanen ja Paraisten kaavoituspäällikkö Heidi Saaristo-Levin.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.